Top Social

Kiitos vuosi 2017, tervetuloa 2018

Huh, alkaa olemaan jo aika lähellä tuo vuoden vaihtuminen! Jotenkin tuo vuoden vaihde on ajatuksena uuden alkua, suunnittelua, puhdas kalenteri jonka voi täyttää uusilla kivoilla jutuilla. Tai jatkaa vanhoilla! Mutta enempi siinä on sellainen psykologinen juttu itselleni.

Vuosi 2017 oli kyllä täynnä kaikenlaista: omaa kasvua henkisesti, pari lihastakin löytyi, pohdintaa ihan maailman menosta ja niinkin hassusta jutusta kun pukeutuminen. Niin tärkeä ja ihana aihe, mutta jäänyt paitsioon viime aikoina. Syynä seuraava kuva:


:) Juurikin nyt on tuo riiviö- aika pennulla, ja ylläri kun nartulla juoksu. Siihen sitten tietty seniori- Veikko reagoi kunnon mukaan hösläämällä ja pistää tuohon soppaan sen 4 kissaa niin siinähän sitä, ajankulua. Yritin tänään raivata vaatekaappia (hahaa, iso osa polyesteripaidoista pääsi pois! Huh, hiostavia ovat ja en pidä.) mutta kun Väinö- pentu nappasi ohimennen sukkikset mukaansa ja juoksi karkuun samalla kun yksi kissoista pääsi kaappiin ja melkein katosi...siirrän tuota siivoamista jonkin verran.

Tietty mamman tilan huonontuminen on se isoin juttu, ja vaikuttanut meidän vuoteen tosi paljon. Rankkaa on ollut ja tulee vielä olemaan. 

Mutta vaikkakin on vuosi ollut rankka, on sinne mahtunut ihania hetkiäkin! Löysin yllättäen blogimaailman kautta ihmisen, joka on viettänyt lapsuutensa samoilla hoodeilla kun minä! Go Tölikkä! :) Ja muutoinkin olen saanut itseeni jostakin itsevarmuutta, ihanaa. Olen aika nopeasti sanonut ei ja toisaalta...liian kilttinä väärissä paikoissa kyllä vetäen itseni piippuun. Nyt nuo ovat alkaneet vaihtaa paikkaa. Perhe, koti ja terveys ovat säilyneet, joten ei voi niistä valittaa. (saako vähän nyt menkkakivuista marista?) Au! 


Mä olen ihan ylirakastunut meidän jouluksi ostamaan kahvimasinaan, muutamaa laatua on jo koklailtu ja tuo Mocha on omaan suuhuni se herkuin. Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, että on suklaakaffea? :D Siksi kai siis on favorite nyt. 


Suuri ilo oli myös siitä, että rakas kotimaa täytti pyöreät 100v! 



Vaikkakin rakastan matkustelua ja muita kulttuureita, tutkia uusia juttuja niin on se kotimaa aina se oma juttu. 

Meidän juhlinta tulee olemaan hyvinkin rauhallista. 
Mites teillä, isommat bileet vai ihan rauhallista menoa?

Itse suunnittelin että koska ollaan kahdestaan nyt kotona, ei viitsi jättää koiruuksia yksin kun seniori pelkää paukkuja ja juniorista ei vielä tiedä, niin ihan kotivaatteissa ollaan. Ei mitään juhlakamppeita, ihan käytännön syistäkin jo :D Lyhenee helmat nääs helpommin nyt. Ja tarjoilua ajattelin sen verran, että paria laatua pizzaa uuniin: kanaversio kera chilin ja hirvenjauhelihaa toiseen. Ruokajuomana itselläni zerojaffa ja miehellä pari olutta. Ehkä pieni siivu viskiä. Siinä sitä onkin! :)

Näillä eväillä siis toivotetaan kaikille mahtavaa vuoden vaihtumista ja vielä mahtavampaa vuotta 2018!

Palataan sitten ensivuonna ja uusin voimin! 

xoxo

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature