Top Social

Äitini ansiosta

Mietin tuossa eilen, että miksi ajattelen ja tunnen muutamista asioista niinkuin tunnen. Välillä tuntuu, että joku ruuvi on liian löysällä ja olen vaan niin...hmm... löysäasenteinen? En löydä tuohon nyt hyvää sanaa, mutta yritän selittää. Eli, kun oikeasti suhtaudun moniin asioihin niin, että esim. pistä mitä vaan päällesi, minulle kelpaat. En ole kauhean vakavamielteinen tahi tarkka pukeutumisen suhteen siinä mielessä että saanko ikäni tms mukaan pukea jotain päälleni. Itseäni ei haittaa ne mun rikotut farkut yhtään, eikä ne häiritse omaan silmääni kenelläkään, oli sitä ikää vaikka sitten 100v. 

Jotenkin vaan kuljen omaa polkuani, teen omanlaista hommaani ja tämä blogikin on omanlaisensa vaikkapa kuvien suhteen: aika: mitä näät, sitä saat- tyyliä. Ei sen takia, etten osaisi parempaa tahi ei kiinnostaisi. Teen vaan, niinkuin rehellisesti haluan. Varmaan siis muutkin bloggarit tekevät! En tarkoita sitä, ja onhan se ihana katsoa niitä kauniita kuvia, myönnän! Vaan oma kädenjälkeni on rehellisimmillään tällainen kun se on. 


Äitini ja isäni ennen minua :). 

Äippä oli todella vahva nainen. Pituutta oli 157 hattu päässä mutta luonnetta sitäkin enemmän. Ei ihan tyypillinen nainen, jos kärjistetään nuin raa´ asti. Lapsena kun suhasimme aina kesäisin lappiin, muistan meidän sion jenkkiröhjö- auton ja äidin farkuissa ja puukengissä, Niillä tuo lyhyt nainen ajoi sitä isoa jenkkiä puukkareillaan ja hyvä, että näki ulos vielä! :D Ei mitään draamantajua ollut hänellä, eli asiat selvitettiin heti ja juoruja ei kuunnellut pätkääkään. 
Se kertoo jo paljon, kun nuoriso meiti pihalla melskasi ja äippä vähän murahti niin oltiin kuosissa taas, minäkin. Kapinallinen. Mutta äiti oli laki. Toisaalta, kovin moni näistä nuorista hakeutui juttelemaan vaikesta asioista äipän kanssa, koska hänen kanssaan pystyi puhumaan ihan mistä vaan. 
Hän oli aikoinaan aika kapinallinen itsekkin, assan nuorissa 60- luvulla ei ollut leikkiä! Joten, tietoa oli siitä rankasta elämästä myös ja sitäkautta pystyi ymmärtämään meitä nuoria. 


En muista, että hän olisi kertaakaan tuominnut ketään ulkokuoren tahi juorun perusteella. Hän katsoi ihmisen hmisenä ja teki omat johtopäätöksensä. Ei vaikuttanut, oliko asema, merkkivaatteet tahi auto mikä, saattoi kadun mies olla se paras. Itse olen huomannut katselevani samalla tavalla maailmaa, vaikutus minuun tehdään sillä sisimmällä, ei muulla. 

Välillä hävetti, myönnän, kun hän nappasi farkkujen kaveriksi mun Minni Hiiri- hupparin! :D Ei se niin tarkkaa ollut, ja sattui olemaan siinä. Siitä sitten lähdettiin kauppaan ja yritin kysyä, että miksi mun paita? Vastaus, miksi ei! Niin...miksi ei!



En ole oppinut ikinä nalkuttamaan, kotona sitä ei harrastettu. Omalta osaltani homma meni niin, että pari kertaa sanoi nätisti ja kolmannella, jollen uskonut yksi kunnon grauh- sanominen ja minä tottelin. :) Isäni kanssa he juttelivat ja jos äippä pyysi isää tekemään jotain, isä yleensä teki. Jollei niin äiti teki itse. Nyt kun ajattelen, meiltä puuttui sellainen naismainen meno jota ehkä välillä kaipasinkin. Kavereilla oli usein "kalkatusta" ja tuon sanon hyvällä. Opin vähän sellaiseksi äijäksi. 



Mutta ei ollut asiaa, josta en olisi voinut jutella. Ei asiaa, jota en olisi voinut sanoa. Ja uskokaa, kun tällainen teini joka liftasi ja oli oikeasti villi kamunsa kanssa, asioita tapahtui. Pahojakin. Mutta äitini oli siellä aina. Haki minut keskellä yötä Saukkolasta, kun liftasimme sinne kamun kanssa..ja minut oli raiskattu. Ei helppoa äipälle tietty, kun lasta satutettu mutta homma hoidettiin rauhassa ja ei tarvinnut hävetä kotona. Vähän juteltiin ja katsottiin asiaa, ja uskoisin että juuri tuon ansiosta ei kuitenkaan isompia traumoja jäänyt, kun sain purkaa asiaa turvassa. 

Itse olen huomannut, että tuon ominaisuuden olen perinyt tahi oppinut. Joskus kuljin liikanimellä psykiatri kamujen seassa, kun kuuntelin :). 

Sitten äitini kuoli syöpään ja olin hänen vierellään loppuun asti. Siitä sitten paniikkihäiriöön ja masennukseen, vuosien sairaalakierteeseen ja ystävien käytettäväksi. Yllättävän moni silloinen amigo käytti tuota tilaani, jossa olin vähän kuin kultainen noutaja ja pelokas, hyväkseen. Kun selvisin hengissä ja about järjissäni, ymmärsin nuo tapahtumat ja sen, ketkä oikeasti olivat kanssani itseni takia. Ei sen takia, että oli "helppo nakki". 
Nyt huomaan sem, että annan heidän olla ja muistan äitini sanat kuolinvuoteeltaan: älä anna kenenkään potkia sinua päähän. Nykyään en anna. Ehkä kuitenkin voisin olla muistamatta niin tarkkaan, mitä nuo "kamut" tekivät, mutta toisaalta...tiedän itse, miksi olin niinkuin olin ja vaikkakin varmana oli juoruja niin ei heilauta. Kiitos siitä vahvuudesta äidilleni, jota hän valoi minuun koko lapsuuteni ja nuoruuteni. 



Kiitos äidilleni, kun valmistit tähän maailmaan ja opetit myös myötätuntoa. 

Rakkaudella,
Maarit

xoxo

ps. teksti tökkii yms, johtuu kun käsi taas tulehtunut.

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature