Top Social

Pieni ajatus keväälle

Viime päivinä olen huomannut sellaisen orastavan multasormi- syndrooman heräilevän todella pitkästä aikaa.
Meillä meni pari- kolme kesää niin uusiksi kaikkien asioiden kannalta, kun anoppi sairastui ja rutiinit jäivät pois. Rutiineihin kuului kotona että anoppilassa puskien leikkaus keväällä, vähän omenapuiden tiirailua, taimia laittamaan anoppilaan turvaan kissoilta ja kun lumi suli niin täysi pöhinä pihalla.

Rakastan sitä fiilistä, kun voi pitkälti hakea salaatit, perunat, marjat yms omasta maasta. Siinä on niin oma fiiliksensä ja se tieto, että sitä on oikeasti menty hanuri pystyssä istuttamassa niitä, hellinyt, hoitanut ja suojellut. Vastalahjaksi saa sadon, jolla syö kyllä mahansa täyteen monta kertaa sekä ne luonnon vitamiinit! AH, parhautta. Kunnioitus on myös kohdallaan tuohon luontoon, se kun elättää ja antaa kaikkensa vuodesta toiseen. Siihen päälle, kun mies vielä metsästää niin aletaan olemaan aika luomun äärellä.

Mutta tosiaan, nyt on mennyt jo pari vuotta niin että kasvimaa on kasvanut vain rikkaruohoa, marjat vähän oman onnensa nojassa ja puskat, raasut, yksin. Pakko myöntää, että huonoa omaa tuntoa pukkaa, kun olisi ollut marjoissakin mieletön sato ja aika suuri osa jäi pystyyn tuonne puskiin. Ei vaan jaksanut, ei millään! Meitin tontti on sellainen 3000neliötä ja aika pitkälti nurtsia. Kun tuo ajettava leikkuri hajosi niin päätettiin että työnnettävillä mennään loppuun ja tänävuonna kahtellaan uutta. Arvatkaa, kirosinko nurmikkoa loppukesästä! Siihen päälle koitettiin hoitaa anopin pihaa vielä, niin avot: Tulis talvi!

Näkymä alapihalta yläpihalle. Eli kaksi tonttia on nyt ikäänkuin yhdessä, ylätontti oli joskus oma paikkansa ja siellä oli oma talonsa. Taisi joku tulipalo olla aikoinaan ja sinne meni se talo. Nyt siellä on luumupuut, kukkasia, tyrit ja muutama..hmm.. 7 marjapuskaa ja 4 karvaispuskaa, sekä se kasvimaa. (Ehkä uusin myös mansikkamaan) Jaa juu ja raparperit!

Alhaalla on sitten about 20 viinimarjapuskaa, omenapuut, kirsikkapuut,karviaisia (molemmat asukkaat siis tykkäsivät aikoinaan näköjään samoista marjoista:D) meidän lisäämät mustikkapuskat ja karhunvadelmat.



Eli talvi siis tuli ja antoi sellaisen hengähdystauon jolla näköjään sai akkunsa ladattua niin, että ihan hirmu himo suunnitella jo kasvimaata! Mitä sinne laittaisi, ja joko jo pääsisi vähän kääntämään. Ei ihan ehken vielä, mutta yllätävän nopeasti nuo keväthommat tulevat kun ovat tullakseen! 



Tuo krookus...taitaa olla sellainen..mikä hortonomi tällä asuukaan! :D On niitä ensimmäisiä merkkejä maasta, kun kevät porhaltaa tänne.


 Se, että saa niin paljon luonnosta itse kerättyä on oikeastaan ollut elämäntapa meillä pitkään. Nyt sitten ostin lähimmästä kaupasta niitä marjoja, vaikka pihalla olisi ollut ihan omasta takaa.



Normi keväänä että oikeastaan siitä eteenpäin lumen tuloon meillä ollaan ulkona suurin osa ajasta. Syömässä ehkä käydään sisällä ja tietty nukkumassa, mutta muuten touhutaan pihalla. Ah ja mun kukkapenkit! Pakko laittaa kaikki uusiksi, niin jäivät nekin nyt huomiotta.


Vihreää vihreää. Nauran usein kesällä, että kun terassille menee niin ei näy muuta kun vihreää!



Jotenkin ihanaa, kun nyt jo tietää, että kiirusta tulee pitämään. Maa on valmisteltava kevääseen ja kasvuun, istutettavat haettava ja suunniteltava, kaikki puskat lannoitettava...Meitin karhunvadelmababytaimet antoivat viime kesänä jo ihan kivan sadon, ne sentään sain pakkaseen! Vaan kun tuo keli oli niin outo niin jäipi osa myös valmistumatta. 

Tänävuonna lupaan tuolle luontoäipälle että tietty nousta taas kehään: perunaa, salaattia, sipulia, herneitä, tilliä, tomaattia, chiliä....ja mansikkamaa pitää tehdä uusiksi. Juuh. Tyrnit ovat ok muuten, vähän haaroittaa...mustikkapensaat kasvavat itsekseen, kehikoita mustille viinimarjoille korjailla, parille punaisellekkin..ja isomman kukkapenkin mullat ottaa jollain konstilla pois, uutta tilalle..hmm....ah ihanaa! :) Niin paljon kaikkea, että ei varmana kerkiä murehtimaan yhtään ylimääräistä!

Nyt sitten hetkeksi takaisin talveen ja tähän aikaan. Vielä kerkiää mennä vähän hiihtelemäänkin, jos tämä flunssa oli nyt tässä. Niinkuin luultavasti oli, huh! Varovaisesti mutta eteenpäin! Kaksi viikkoa treenitaukoa painoistakin, tulee olemaan bitter sweet:) Kummasti ne paikat tuollaisenkin tauon jälkeen pukkaavat aika aroiksi jo. Vähän ikävä jo niitä kylmiä rautakasoja meidän aitassa. 


Tässä pieniä kevät tuoksuja ennen H-hetkeä. Joko sillä on ajatukset keväässä?

Ihanaa päivää kaikille!

xoxo
6 kommenttia on "Pieni ajatus keväälle"
  1. ihana postaus <3 Teillä on kivan näköistä, tosi nättiä! Nopsaan se mullan möyrimisen aika koittaa, jes jes jes <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) On täällä aika ihanaa kyllä, kaupunkielämän jälkeen. Indeed, Jes jeeeees pääsee taas multaamaan itsensä! <3 <3

      Poista
  2. Todella ihanannäköistä teillä:) Me muutettiin juuri isommasta pihapiiristä vähän pienempään pihapiiriin. Entisessä paikassa oli paljon marjapensaita, vattupuskia, omenapuita, mansikkamaa ja paljon istutuksia. Ukkeli on meidän hortonomi, minä en ollenkaan. Koen työmäärän aivan ylitsepääsemättömänä ja suorastaan ahdistavana. Nyt asutaan uudessa talossa ja uudessa pihapiirissä, jota ukkeli rupeaa kohta laittamaan kuntoon, kuhan kevät alkaa. Hän nauttii ulkona puuhastelusta, minä en. Tykkään kesäisin lähteä liikkeelle, kävelylle, fillaroimaan jne. ennemmin kuin istuskella omassa pihassa, vaikka kyllä sekin on ihan hauskaa. Omalla pihalla tepastelussa on sitä jotain kuitenkin:)
    Kivaa viikonloppua vielä kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos Sari! Itselläni on näin myöhemmällä iällä vahvistunut tuo pihajuttu, miehellä se on verissä. Hän on asunut täällä koko ikänsä ja minä paukkasin sitten stadista korkkareineni :D Pakko myöntää, että livahdan aina välillä lenkille, shoppaamaan yms..:D varsinkin kun tuo ruohon niittäminen tulee eteen. Mies on niin kovin hyvä siinä! Vaan ajettavalla se on ihan mahtihommaa! Tosin, kaikki millä voi ajaa on mulle jees :) Ihana teidän uusi piha, sellainen mistä itse tykkäätte! Onnea vielä teitille! <3 Kivaa viikonloppua sinne, vielä kerran :)

      Poista
  3. Teidän terassi on fantastinen, katsoin ensin, että olet ulkomailla. En tajua multahommista mitään, johtunee allergioista, mutta kukat ja pihat, niin osaan niitä sentään ihailla.

    Ihanaa viikkistsä ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma fiilis oli aikoinaan tuosta terassilta kanssa, että tässähän ollaan jossain etelän lämmössä hengailemassa :) Vähän sieltäpäin nuo vaikutteetkin tulivat. Tuo terassi on sellainen ihana henkireikä, kun sinne mennään saunan jälkeen, kesällä paljuilun jälkeen, kaffelle aina kesällä, joskus talvella..monta tarkoitusta! Itse jotenkin aina ehkä tykännyt multahommeleista, mutta kärsivällisyys ei ole se paras hyveeni :D

      Ihanaa viikkistä ihanuus myös <3

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature