Follow Us @soratemplates

3/22/2018

Some- ähkyn jälkeen ajatus kasassa- kolmen kombo

Ensimmäinen kerta taas viikkoon, kun pystyn tulemaan kirjuuttamaan. Syy oli ihan oikeastaan simppeli- ahdistus kertakaikkiaan iski joka kerta, kun avasin vaikkapa Ilta- Sanomat. Itselläni on tapana uutiset aamukaffen kanssa lukea, joten joka- aamuinen juttu.

Mikä sitten pisti kupin nurin? On toki ollut jo jonkin aikaa sellainen ahdistus, mutta tuo erään ohjaajan juttu jotenkin pisti kupin nurin. Tätä on pakko avata enemmän.

En missään nimessä hyväksy mitään alentavaa käytöstä keneltäkään. Mutta myös jotenkin tuo julkinen lynkkaaminen on alkanut tuntua pahalta. Ja vielä kerran pakko selventää: en siis puolusta nyt ketään. Itse olen joutunut seksuaalisen pahoinpitelyn uhriksi, ok siis raiskattu, kahdesti. Myös tuota seksuaalista häirintää että pomon ilkeilyä on ollut ihan riitämiin. Jonkin verran vaikutti sekin, että oli teatterissa, maikkarilla että radiossa töissä ja nuo alat ovat, niinkuin muutkin alat, omanlaisiaan.
Silloin sain asiani selvitettyä sanomalla ja prkele ei käy.
Eräs eturivin näyttelijä kysyi ensi- iltabileissä suoraan: anna pi##lua. Ihan juuri näin ja suoraan. Käsi oli jo reidellä. Aika nopeasti se käsi lähti, kun vinkkasin että tarviit vissiin sun sormia töissäkin, joten paras ottaa ne omaan tilaan ja äkkiä- Vastaus on siis ei.
Mietin, että kun menen seuraavaksi töihin niin onkohan mulla työpaikkaakaan, kun toki näyttelijät toivat sen lipputulon tuloksen, ei toimistosihteeri. Tilanne selkesi, kun tämä näyttelijä tuli itse pahoittelemaan käytöstään ja puhuttiin heti, tilanne ok.

En tiedä, mitä nuissa tapauksissa on tapahtunut, kun en ole ollut paikan päällä mutta jotenkin ihanissa omissa pilviajatuksissani olisi ihanaa, kun tuo kampanja on herätellyt jo ihmisiä niin ihmiset tajuisivat asioita ja voisivat selvittää molemmin puolin keskenään. Syy tuohon julkisen teilaamisen vastaisuuteen tuli, kun luin että eräs kapelimestari (muistaakseni) tappoi itsensä ja jäi sekä lapsia, vaimo että sisaruksia. Ok, hän vissiin oli ollut kus####ää, mutta jotenkin....kova hinta. Media osaa ottaa kaiken ilon kyllä irti, kun kuulee jotain. Ja missään nimessä ei uhrit syyllisiä tekoon, mutta ehken media ajoi liian kovaa perään.. vaikea asia selittää, miltä tuntuu niin, että se vaaka kallistu väärään suhteeseen vaikka jos olen käyttänyt jotain väärää ilmaisua. Ja toivon, että joku sain mun pointista kiinni?


Meitin Tahvo- poika piritykseen! Löytyi kerran astiakaapista :D Ovenkin oli vetänyt perässään kiinni, meinasin halvauksen saada kun avasin kaapin. Dinneri on valmis? :D


Nyt on hyvä siirtyä asteen kevyempään: mun kolmen kombo itseni kanssa. Kaiken tuon jälkeen ajattelin, että keskityn enemmän nyt positiivisiin juttuin. Luon niitä kaikkia ihania blogeja ja teen tätä omaa pientä blogiani ihan rauhassa.

Ihonhoito on tosi tärkeää itselleni:

Nämä ihanuudet yhdessä on tämänhetkinen yes- juttu itselleni. Kuorinta, kasvovesi ja ihonhoitoöljy.

Sain nämä Opitatit testiin Hyvinvoinnin tavaratalosta ja ovat kyllä melkeimpä jokapäiväisessä käytössä. Jo pelkkä se, että käytetään vanhoja kahvinpuruja niin että luontoa säästyy on itselleni nykyään tosi tärkeää. Hahaa, eli valveutumista on tapahtunut! Mutta sen lisäksi, ovat ihania tuotteita. Itse tulen tilailemaan lisää, kun nämä loppuvat.

Nuo Ihonhoitoöljyt on myös saatu from Inka oils ja en olisi varmaan itse läytänyt näitä itsekseni. Mutta onneksi he löysivät minut ja kotimainen, laadukas ja toimiva. Mitä muuta voi toivoa? Arvostan muutenkin luontoa ja täällä kun nuita peltoja on sekä hamppua että pellavaa niin, ah, tuossa luonnonvoimaa parhaimmillaan! Kyllä tuo luonnon kosme on alkanut tehdä suurta vaikutusta minuun ja pikkuhiljaa valintoihinikin.

Tuo Cliniquen kasvovesi on vaan niin klassikko ja itselleni sellainen, että se tuoksu ja fiilis on sama kuin puhtaus. Jotenkin sama fiilis, kun syö mynthonia ja juo vettä päälle, raikas olo!

Sitten 2/3 tärkeä juttu itselleni.


Treenaaminen on ihan...en osaa edes sanoa, kuinka tärkeä juttu itselleni. Musta on parhautta, kun ei ole peilejä kotisalilla, ja vapaat painot. On sellainen alkukantainen tekemisen meininki ja keskittyminen on täysillä. Sinne en ota somea, puhelin ainoastaan siksi, että spotifyn laitan taustalle.

Nämä päivittäiset treenit, mukaanlukien lenkit, antavat sen voiman millä jaksaa kotikuttuja ja muita pyörittää. Myös se, että kroppa alkaa oikeasti olemaan vahva ja voitan itseni melkein joka treenissä...uskomaton fiilis itselleni. En olisi kolme vuotta taaksepäin tähän uskonut, mutta nyt yksi tärkeimpiä juttuja. Ja ei ole mikään ulkonäköjuttu, enään, vaan juurikin se itsensä voittamien. Sekä tietty se voima, ja antaa niin oman rytminsä viikolle/kuukaudelle/elämälle :).

Ja 3/3


Hahaa, vaatteet. :) oma tapa tuoda omaa persoonaa ja haluan vieläkin pitää sen hauskana. En niin, että naama rytyssä mietin sopiiko tuo iälleni/tyylilleni/koolleni. Vaan jos tykkään niin päälle! Pukeutumisen pitäisi olla hauskaa! Omasta mielestäni siis ainakin. Välillä  menee metsään niin että tärinä käy, mutta onko se nyt niin vakavaa? Ei. Ja pidän varmaan nuita rikottuja farkkujani vielä vanhainkodissakin, jos niin pitkälle vuosia tulee :D. Aika ovat mielipiteen jakajia, jotkut suorastaan kauhistelevat, että kuinka voin tässä iässä pitää sellaisia! Helppoa, lahje kerrallaan ;).



Ja vielä tulee meikit, joista ensikerralla kun menin ja ostin ne Essencen pinkin että turkoosin meikkikynät. Köh, lipsahti mukaan. Mutta ihania ovat ja varmaan saa kivat meikit molemmista väreistä!

Listasta puuttuu perhe, koti, oma piha, terveys, luonto..kun ne ovat ikäänkuin itsestäänselviä itselleni.


Nyt tuo meitin 22kg, 5kk vauva mukaa lenkille! Voihan röhnöpossu :D On hän vaan mahtava. 

Väinö- poika. Hurrrja vahti jo!


Ihanaa päivää kaikille!

xoxo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti