Top Social

Postinainen koputtaa viidesti x 2

Tapahtui eilen: Istuin koirien kanssa eteisen matolla ja oltiin aika hissukseen, kun mies oli yövuorossa ja nukkui. Kello oli kutakuinkin 11 ja minä yöppärissä, kun olin tehnyt töitä hissukseen ja asuvalita oli vapaa tälläkertaa.

Meille ei pääse oikeastaan mitenkään aidan sisäpuolelle ja talolle niin, ettei koirat huomaisi ja vahtisi. Tontin toinen puoli on aitaamaton, mutta sisäpuolella siis talo ja muukin, mitä pitää vartioda. Eipä meillä edes ovikello toimi, kun aina ilmuutellaan, jos ollaan tulossa juuriknín koirien takia. Ja tähän on vielä se syy, että kaikenlaista hiitäjää on täälläkin liikkeellä, joten saavat nuo karvakamut vahtia ihan sydämmensä kyllyydestä.

Sitten kuuluin nopeatempoista koputusta 5 kertaa. Näin sivuikkunasta ovelle ja ei siellä kyllä nöin ilman laseja ketään näkynyt!

Kirjoitin aiemmin, kun joku koputti kolmasti ja siihen ei tullut mitään selitystä, kun tänne ei vaan pääse huomaamatta. Eikä jälkiä jättämättä. Nyt sitten viisi kertaa?? What?

Siinä sitten istuttiin hetki koirien kanssa, jotka kivasti haukkuivat ja koko talo heräsi. En oikeasti näknyt ketään siitä sivuikkunasta ja olo oli vähintäänkin spooky.








Tällä mielikuvituksella oven takaus näytti kutakuinkin tuolta. Kolme ok, viisi- liikaa! Sitten uudestaan: viisi koputusta nopeaan tahtiin. Ei hitto, mitä täällä tapahtuu????


Nousin matolta ja menin lähemmäksi ikkunaa (ei siis vieläkään laseja nokalla) ja oho..ulko- ovi oli auki, sisäovi kiinni ja tuo ulko- ovi blokkasi näkymän. Raotin ovea ja tadaa!!!! Nuori postineiti oli tuomassa Hyvinvoinnin tavaratalon pakettia. 

Arvatkaa, kun pamahdin silmät suurena ja pyjamassa kolmen koiran kanssa siihen, niin oli varmaan näky! Onneksi oli paikallisia, joten tottunut omalaatuiseen menoon.. ja koiriin. Itseasiassa meidän pentu- Väinö taisi vähän ihastuakin :). 


Olisipa ihana kirjuutta enemmän nyt, mutta käsi pirulainen taasen tulehtunut. Pari päivää lepoa ja eiköhän se siitä.



Onko kellään ollut vastaavia, selitettyjä tai selittämättömiä juttuja??


Ihanaa päivää kaikille, toivoo käsipuoli!

xoxo
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Add Me ON

Latest Pin

Follow