Top Social

Vähän höpinää ja vitamiinia elämään

Noniin, kun voi ihminen tehdä asiat vaikeiksi niin sitten se tekee. Iski sellainen "mitä mä kirjoitan- blokki" ja sitten ylimietin, siinä sitten ajattelin, notta ei ketään kiinnosta aiheet. Eihän tuosta ajattelumallista tule muutoinkaan mitään niin ajattelin vaan kirjoittaa.

Eli jos hassua tekstiä, niin ajatuksella "antaa palaa" että blokki lähtee pois. Liika mietintä muutenkin tuo vaan päänsärkyä! ;D

Kuntoilu etenee omalla painollaan ja painoja nostellessa. Olo on ollut vähän tahmea, ei millään meinaa päästä treeneihin, mutta selkäranka ei onneksi ole katkennut. Päämäärää kohden mennään ja focus on siellä kuitenkin.

Olen jonkin verran taas tutustunut lisää tuohon oireistoon:  keski- ikä ja oikeastaan niiden voittamiseen. Kun tietää jotain, niin on helpompi tehdä asioille myös jotain. Onhan tämä muutosten aika oma lukunsa, mutta kaikilla edessä ja luonnollinen siirtymä eteenpäin. Eikä tuo nyt niin haittaa, enää, vaan niitä oireita enempi haluaa laimentaa.

Toistaiseksi olen säästynyt aika paljolta, kuumat aallot eivät ole tavoittaneet, lisäkilot about hallinnassa, en ole muuttunut näkymättömäksi, omat fiilikset itseään kohtaan kutakuinkin ok... mutta myönnetään, että jonkin aikaa on ollut sellainen väsy ja alakulo ja itkuherkkyys.

Mietin tänään juurikin tuon takia, että voisiko olla hormonaalista ja pikkaisen selvittelin asiaa. Hyvinkin voi ja äkkiä apoteekkiin Beko Strongia (vahva B- vitamiini) ostamaan. Otin sellaisen oranssin tabun jo päivällä heti kädet täristen ja ah, on muuten tasapainoisempi olo! Eli syystä tai toisesta B- vitamiinin puutos taisi olla. Tosin, sellainen nimien unohtelukin olisi voinut olla hyvä syy epäillä jo aiemmin, mutta suutarin lapselle ei niitä kenkiä muistaakseni riittänyt.




B- vitamiinien tehtävät:

Jokaisella B-vitamiinilla on oma tehtävä

On hyvä tietää eri B-vitamiinien tehtävät ja myös se, että ne eivät korvaa toisiaan.
  • Biotiini edistää hiusten pysymistä normaaleina. 
  • Niasiini, pantoteenihappo, riboflaviini, tiamiini, biotiini, B12 ja B6 edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa.
  • Folaatti ja B12 osallistuvat solujen jakaantumisprosesseihin.
  • Folaatti, niasiini, pantoteenihappo, riboflaviini ja B12 auttavat vähentämän väsymystä ja uupumusta.
  • Folaatti edistää raskauden aikaista kudosten kasvua sekä edistää normaalia aminohapposynteesiä ja normaalia veren muodostumista.
  • Folaatti ja B12 edistävät normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa.
  • Folaatti, niasiini, pantoteenihappo, tiamiini, biotiini, B12 ja B6 edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.
  • Folaatti, B12 ja B6 edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • Niasiini, riboflaviini, tiamiini, biotiini, B12 ja B6 edistävät hermoston normaalia toimintaa.
  • Biotiini, niasiini ja riboflaviini edistävät limakalvojen ja ihon pysymistä normaaleina.
  • Pantoteenihappo edistää steroidihormonien, D-vitamiinin ja joidenkin hermovälittäjäaineiden normaalia synteesiä ja aineenvaihduntaa.
  • Riboflaviini, B12 ja B6 edistävät normaalia veren punasolujen muodostumista.
  • Riboflaviini edistää raudan normaalia aineenvaihduntaa, näön pysymistä normaalina sekä edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
  • Tiamiini edistää sydämen normaalia toimintaa
  • B6-vitamiini edistää normaalia kysteiinin synteesiä, normaalia proteiini- ja glykogeeniaineenvaihduntaa sekä hormonitoiminnan säätelyä.























Suora kopio tuo ylläoleva teksti VitaeLabin sivuilta, ja syy miksi tuo vahva Beko Strong, sisältää nuita kaikkia. 




Sitten tuli bongattuta kesäLidukasta eli Lidlistä ihan mahti tuttavuus: 24Valo- rouhittu pellava+ mustikkapussi. Siis YES! Mustikkaa rakastavana jo tuo pussi oli ihan mielettömän houkutteleva, mutta enemmän vielä teksti: 1rkl on 100% päivän saatisuosituksesta. Eli tuo pussi tulee kestämään pitkään ja on täynnä terveyttä, hintaa oli peräti pikkasen alle 5€ ja on kotimainen tuote. Tuolta lisää valo24 terveystuotteita ja siellähän oli vaikka ja mitä!!!! Näitä ihanuuksia muuten myydään netissä: http://www.ekolo.fi/  https://www.hyvinvoinnin.fi/ https://www.ruohonjuuri.fi https://www.authentic.fii






Näin tämä blokki tuli purettua ja vähän ehkä jotain hödyllistä infoakin jaettua :)

Ihanan mahtavaa päivää kaikille!

xoxo

2 kommenttia on "Vähän höpinää ja vitamiinia elämään "
  1. B-vitamiinit on kyllä yllättävän hyviä ja tarpeellisia, mutta harvemmin tulee niihin hirveästi kiinnitettyä huomiota. Syön itse B12-vitamiinia sen monien hyvien ominaisuuksien vuoksi.
    Täytyypä tsekata tuo mustikkapussi Lidlistä. En ole tuollaista huomannutkaan. Mustikat on mun suosikkimarjoja<3
    Ihanaa viikonloppua Maarit <3 <3 Voi hyvin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta Sari, itsekkin taas kiinnitin huomiota, kun oireita tuli. B-12 on tosi hyvä ja muistin tuki! Huomasin tuon pussukan ihan vahingossa, oli lähellä Grillimaisterin juttuja! Sama täällä, mustikka on ehkä jo ihan kärkimarja täällä :) Ihanaa viikonlopua Sari <3 <3

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature