Follow Us @soratemplates

8/30/2018

Joskus saa olla hauraskin! Paniikkihäiriö ja ymmärtämisen voima

Ihanaa olla takaisin, niin monella tapaa! Ihan oikeasti, kun huomaa sen, miten "pihdeissä" sitä on ollut ja saa ne pihdit auki! Ihan mieletön fiilis! Kerron nyt, mitkä pihdit ja miten ne saatiin auki.

Oikeastaan tilanne alkoin jo sellaiset 3-4v takaperin. Taidan olla maininnutkin muutamaan otteeseen, että olen aikoinaan kärsinyt tosi, tosi pahasta oireyhtymästä nimeltä paniikkihäiriö. Se , mikä kertoo jo sen vahvuuden tuon paniikkini kanssa on se, että minusta tehtiin opetusvideo HYKS:iin..wow, eka video ;): Mutta ei ollut tuolloin naurun asia! Eikä ole muuten vieläkää kenellekkään, joka tuosta pirulaisesta kärsii!

Mutta mutta, selvisin, voitin ja valloitin silloin mahdottomana pidetyn ja elämä aukesi. Sillä tiellä ollaan siis nyt, ja pitkään paniikki oli muisto vaan. Oli..eli vähän on siis tullut takaisin. Miksi? En muuten hoksanut ennen eilistä!





Kun mainitsin tuon 3-4vuotta takaperin, niin tuollain tapahtui seuraavaa: lääkärini alkoi ottaa "aktiivisesti" kantaa paniikkiini ja sielunelämääni ilman sen pidempää kokemusta minusta tahi mitä olen käynyt läpi. Sanotaanko näin, että vähättely ja "tyhmänä" pitäminen on ehken yksi pahimmista, joita tässä asiassa voi tehdä, sillä sitä kyllä itsensä saa ihan ilman apuankin maanrakoon paniikin kanssa: olen täysin luuseri kun oma pää tekee tällaista. (Joka ei ole totta!)

Itselläni on vuosikymmenten kenttäkokemus paniikista, sekä siitä, miten se etenee että mitä ei kandee tehdä. Vietin aikaa erikoislääkärien kanssa tutkimuksissa niin paljon, ja samalla kun tekivät kokeitansa raportiin niin selvittivät  minullekkin.

Mutta nyt tein sen virheen, että annoin ohjat yhdelle lääkärille, joka on varmaan muutoin hyvä mutta tässä asiassa ei ekspertti. Pahinta ehken, että käyttäytyi niin ja ohitti jopa ylilääkärin neuvot, kun aikoinaan soitin ja purin vähän fiiliksiä.


Summa summarum: ahdistuin tästä "hoidosta" ja kohtelusta niin, että paniikkini paheni. Annoin myös ilon kadota, joka muuten näkyy blogiteksteissäni ja olen niin pahoillani! Kun halu oli kova kirjoittaa silti, mutta jäi jotain puuttumaan...huomasin sen itsekin. Mutta en heti ja ihmettelin vaan, kun on  niin plaah- fiilis liian usein.

Muutaman ylilyönnin jälkeen otin toiseen lääkäriin yhteyttä, ja miksi en tehnyt tätä aiemmin? No kun seuraavalle lääkärille onkin matkaa jo 47km/suunta, niin.. Mutta nyt sisuunnuin ja se, mitä halusin on olla taas tuon asian suhteen se, joka voi vaan hakea apua ilman, että tarvitsee puolustautua tahi vääntää rautalangasta.


Olla siis potilas, ihan vaan hoivattana ja hauraana. Hakea apua ja saada sitä. Jatkaa elämää rauhassa, voittaa ne paniikin oireet ja tuntea onnistumisen mahtavuus. 


Eilen sitten suhautin tuon 47km /suunta ja vähän pelko hanurissa, että jos taasen ojasta allikkoon? Vähän skeptiseksi taisin kasvaa matkan varrella. Odotushuoneessa ihmetellessäni vastaanoton oven aukaisi erikoislääkäri ja hymyili! Jei, mahtava merkki! Jotenkin hänessä oli heti sellainen sympaattinen, varma ammattilasen fiilis, että oviaukosta sisään meneminen oli tosi helppoa. 




En päässyt lausettakaan kunnolla alkuun, kun jo parkusin asiat ja nenäliinaa tarjotessaan kohtasin kyllä sen katseen: uskon ja ymmärrän. Olet tärkeä. Se fiilis, mikä pitäisi tulla lääkärinkäynnin jälkeen, jotta itse jaksaa tehdä oman osansa hoidosta.
Meillä oli pidenetty aika ja en sen sisällöstä enempiä tänne laita, mutta sanotaan näin, että kaikki ne, mistä olin monen vuoden aikana murehtinut ja loppujen lopuksi pitänyt pelon takia sisälläni... katosivat. Ne olivat ihan oikeita fiiliksiä, ihan oikeita murheen aiheita ja loppuhajatelma: keskitytään sinun elämänlaatuun....wow! Siis nuo sanat... niitä olin kaivannut tässä elämän myllerryksessä, johon tietty tuo läheisen vointikin vahvana heittää oman varjonsa.
Silloin tarvitee itse tukea myös, ja kun sitä ei saanut, päinvastoin: joitui tappelemaan jo omasta jaksamisestaan sen tahon kanssa, johon olisi pitänyt voida luottaa niin ei ihme, että olin niin väsy!

Eilen kirjaimellisesti leijuin sellaisessa hyvän fiiliksen peitossa, joka oli kuin lämmin täkki: en ole yksin.
Tietty siis mieskin on auttamassa, mutta jotkut asiat ovat sellaisia, joissa en halua kuormittaa häntä. Ja joissain asioissa tarvitsen sen asiantuntijan jeesiä.

Parkumisen jälkeen kuvasta puuttuu Iron Ladyn viitta, jota oli pakko kantaa jotta pysyi pystyssä.
Kuvaan on tullut helpotus, keveys ja ilo takaisin. 
Ja muutama koirankarva, kun niin kiehnasivat sylissä, kun tulin. ;D



Eilen tuntui siltä, että näin yksityiskohtia pihalla enemmän kun vuosiin. Näin meidän kodin, eläimet, kaikki niin eri tavalla, positiivisen kautta! Kunnioitus elämää kohtaan palasi kertaheitolla ja samalla itseäni kohtaan myös! Se murjottu sisin korjaantui noilla muutamalla sanalla ja toivo palasi. Se kantaa muuten pitkälle! Ihan uskomaton voima ja fiilis. Tieto siitä, että vaikka kompuroin, niin on paikka jonne voin soittaa ja saada tukea. Ilman rautalankaa ja ilman sen enempiä selittelyitä. Olla oma itseni, vahva ja heikko. Vahventaa tuota kärsinyttä minua ja nähdä iloa. Tätäkautta olla läsnä perheelle paremmin. Wow....


Kuvassa on myös kissa, löydätkö? :D


Tästä tuli nyt tällainen vuodatus- paniikkinen postaus ja aina toivon, kun paniikista kirjoitan että joku saa jotain voimaa siihen taisteluunsa! Tämä on vaan niin lähellä sydäntä siksi, että tiedän, millaista se on pahimmillaan. Samalla se pointti, että jos yhdestä paikasta ei saa tarvitsemaansa apua, niin koklaa seuraavasta. Niinkuin kaikessa, on se asiantuntijan apu kullan arvoista ja auttaa tilanteen haltuunotossa!
Nimimerkillä: kokemuksella since-91. :)




Tein muuten eilen tämän kunniaksi omppupiirakan, johon laitan nyt vaan linkin kun muutoinkin pitkä kirjoitus: Maisemakahvilan omenapiirakka. Ihan mielettömän helppo ja hyvä ohje, piimän käyttäminen teki niin silkkisen pohjan! Suosittelen koklaamaan!




Syntisen hyvää!!! 


Onko siellä samankaltaisia kokemuksia hoidosta tahi hoitamatta jättämisestä? Paniikkihäiriötä "kaverina"? Ja sen kanssa elämisestä? Jos, niin voimia ihan hitokseen ja halaus!!! <3


Nyt ihan mielettömän hyvää päivää kaikille!

xoxo

4 kommenttia:

  1. Synkissä vesissä olen itsekin ollut aikoinaan pitkiäkin aikoja, mutta kummasti se elämä kuitenkin kantaa, jos saa apua ja tukea. Minun mielestä hyvä ja itselle sopiva lääkäri on ehdoton lähtökohta mille tahansa hoidolle ja tervehtymiselle. Ei hommasta tule mitään, jos ei lääkärin tai hoitavan tahon kanssa synkkaa ollenkaan, vaan päinvastoin saattaa aiheuttaa vaan takapakkia. Todella hyvä, että sait kontaktin ymmärtävään lääkäriin<3
    Kaikkea hyvää sulle Maarit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavuus <3 Ihan totta, elämä kantaa avulla ja tuella. Se lääkäri on niin avainasemassa, sillä vaikka itsellä olisi sitä kokemustakin niin tuki ja uudet näkökulmat tekevät ihmeitä. Ja jo se, että tulee kuulluksi.

      Kiitos Sari, ja samoin sulle <3 <3

      Poista
  2. Hyä että oot hkenut ja saanut apua ♥ Itsestä huolen pitäminen on niin tärkeää! Mulla on elämäni aikana ollut pari paniikkikohtausta joten tiedän tunteen, pelottavinta niissä oli se kun tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, ei voinut mitenkään ennakoida. Mutta sä selviät, halaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos ihanuus <3 Ja niin on! Nyt se vielä korostuu kun tuli vähän takapakkia. Ne on just niin hanurista, kun ihan puskista voi tulla...ja yleensä tuleekin! Onneksi ei ole sulle enempiä tullut ja eikä tule, enver ever! Kiitos sulle Maiccu, ja pakkohan tässä on selvitä, niin montaa meikkiä vielä ostamatta ;) Halaus sullekkin <3

      Poista